Mikä on toksoplasmoosi?
Toksoplasmoosi on Toxoplasma gondii (T. Gondii) -nimisen pienen loisen aiheuttama infektio. Tämä loinen elää kissojen suolistossa, minkä takia siitä usein puhutaankin kissojen yhteydessä. Se on yksi yleisimmistä loistaudeista, ja se tarttuu lähes kaikkiin lämminverisiin eläimiin, myös muihin lemmikkeihin ja ihmisiin.
Ihmiset saavat tartunnan yleensä syömällä huonosti kypsennettyä lihaa tai pesemättömiä hedelmiä ja vihanneksia. Tartunnan voi myös saada esimerkiksi käsittelemällä varomattomasti kissan hiekkalaatikkoa, mutta huonosti kypsennetty liha on kuitenkin suurempi tartuntariski.
Vaikka infektio ei useinkaan aiheuta oireita terveelle aikuiselle, se voi olla vakavampi raskaana oleville naisille ja henkilöille, joiden immuunijärjestelmä on heikentynyt.
Mistä tietää onko saanut toksoplasmoositartunnan?
Toksoplasmoosi ei useinkaan aiheuta havaittavia oireita terveillä lapsilla tai aikuisilla, joten voi olla haastavaa tietää, onko saanut tartunnan vai ei. Jos oireita ilmenee, ne alkavat noin kaksi viikkoa tartunnan jälkeen, ja niihin voi kuulua flunssan kaltaisia oireita, kuten kehon kipuja, väsymystä ja kuumetta.
Vaikeammissa tapauksissa oireisiin voi kuulua silmäkipuja, näön hämärtymistä tai muita neurologisia ongelmia.
Paras tapa diagnosoida toksoplasmoosi on verikoe, jolla voidaan havaita infektion aiheuttaman loisen vasta-aineet. Terveydenhoitohenkilökunta määrää testit yleensä silloin, jos oireita on jo ilmennyt, jos potilas on raskaana tai jos hänen immuunijärjestelmänsä on heikentynyt ja hänellä on suurempi riski saada komplikaatioita.
Mitä oireita toksoplasmoosi aiheuttaa ihmiselle?
Toksoplasmoosin oireet ovat usein flunssan kaltaisia, mutta myös erilaisia neuropsykiatrisia ja käyttäytymiseen liittyviä ongelmia voi esiintyä vaikeammissa tapauksissa. Kuten yllä mainittiin, usein terveillä henkilöillä ei kuitenkaan esiinny lainkaan oireita.
Lista toksoplasmoosin yleisimmistä oireista:
- Väsymys
- Kuume
- Päänsärky
- Turvonneet imusolmukkeet kaulalla tai takaraivossa
- Lihaskipu
- Kurkkukipu
- Vatsakipu
Vaikeammissa tapauksissa – erityisesti henkilöillä, joiden immuunijärjestelmä on heikentynyt – oireisiin voi kuulua:
- Silmäkipu tai näön hämärtyminen
- Sekavuus tai koordinaatiovaikeudet
- Keuhko-ongelmat, kuten yskä tai hengenahdistus
- Kouristukset
Oireet voivat vaihdella suuresti, ja ne voivat muistuttaa muiden sairauksien oireita, joten lopullisen diagnoosin saaminen saattaa joskus olla hankalaa.
Milloin toksoplasmoosi näkyy verikokeessa?
Toksoplasmoosi näkyy veressä noin 2 viikon kuluttua tartunnasta. Laboratoriokokeilla voidaan havaita kahdenlaisia vasta-aineita. Yksi vasta-aineista esiintyy uuden ja aktiivisen loistartunnan aikana, ja toinen on läsnä, jos henkilöllä on ollut infektio milloin tahansa aiemmin.
Mitä oireita toksoplasmoosi aiheuttaa kissalle?
Myös kissalla toksoplasmoosi on usein huomaamaton, mutta joskus tulee lieviä oireita, kuten löysää vatsaa. Oireet helpottavat usein itsestään.
Kuten ihmiselläkin, jos kissalla on heikompi immuniteetti (esim. kissanpennut tai vanhat kissat), oireet voivat olla voimakkaampia. Alla on listattu joitakin yleisiä kissan toksoplasmoosin oireita. Jos kissalla ilmaantuu niitä, se tulisi viedä pikaisesti eläinlääkärille.
- Lievä tai vaikea ripuli
- Kuume
- Silmätulehdus
- Hengenahdistus
- Silmänvalkuaisten tai ihon keltaisuus
Onko toksoplasmoosi vaarallinen?
Vaikeissa tapauksissa toksoplasmoosi voi johtaa silmäongelmiin, keuhko-ongelmiin tai aivoinfektioihin. Se on vaarallinen niille, joilla on immuunipuutostila, koska se voi johtaa aivotulehdukseen, keuhkokuumeeseen tai sydänlihastulehdukseen. Jos taudinkuva on raju, se voi johtaa kuolemaan.
Jos taudin saa ensimmäistä kertaa raskauden aikana, toksoplasmaloinen siirtyy herkästi äidistä myös sikiöön, ja voi aiheuttaa keskenmenon tai synnynnäisen toksoplasmoosin lapselle.
Taudin varhainen toteaminen ja hoito voivat vähentää näitä riskejä.
Miten toksoplasmoosi tarttuu?
Toksoplasmoosia aiheuttavaa loista esiintyy tartunnan saaneiden kissojen ulosteessa ja loisen saastuttamassa lihassa. Sen voi saada myös kissankakan saastuttamasta maaperästä tai vedestä.
Kissan omistaminen ei tarkoita, että saisit loistartunnan. On epätodennäköistä, että altistuisit loiselle koskettamalla tartunnan saanutta kissaa, koska kissat eivät yleensä kanna loista turkissaan.
Mistä kissa saa toksoplasmoosin?
Kissat saavat toksoplasmatartunnan syömällä tartunnan saaneita jyrsijöitä, lintuja tai muita pieneläimiä, tai mitä tahansa, mikä on saastunut toisen kissan ulosteilla, joissa on mukana loisia.
Toksoplasmaa kantavat kissat ovat useimmiten maalaiskissoja, joilla on paremmat mahdollisuudet jahdata hiiriä ja lintuja. Kaupungissa asuvat, tavalliset kotikissat eivät saa toksoplasmaa kovin usein.
Vaikka kissat ovat välttämätön osa T. gondii -loisen elinkiertoa, loinen aiheuttaa niille harvoin kliinistä tautia.
Miten toksoplasmoosi hoidetaan?
Ihmisten toksoplasmoosin flunssankaltaiset oireet paranevat usein itsestään noin kuuden viikon kuluessa. Jos oireisiin on kuulunut korkeaa kuumetta, keuhko-ongelmia tai aivotulehdusta, tai jos potilaalla on heikentynyt immuunitaso, voi toksoplasmoosin hoitaa antibiooteilla.
Terveellä kissalla toksoplasmoosi paranee usein itsestään, mutta kuten ihmisilläkin, jos kissalla on heikentynyt immuunisuoja, se tarvitsee hoitoa.
Eläimillä tai ihmisillä ei ole rokotetta, joka suojaisi toksoplasmoosilta.
Miten toksoplasmoosin voi estää?
Huomaathan, että toksoplasmoosia ei voi saada silittämällä, rapsuttamalla tai halaamalla kissaa, tai ylipäätään vain pitämällä kissaa lemmikkinä. Tartuntaa ei voi myöskään saada joutumalla kosketuksiin jonkun sairastuneen kanssa.
Hyvä hygienia ruoanlaiton aikana sekä varovaisuus kissan hiekkalaatikon siivouksen aikana on aina suositeltavaa.
Erityisesti raskaana oleville ja niille, joilla on heikentynyt immuunijärjestelmä, suositellaan seuraavia varotoimenpiteitä hyvän yleishygienian noudattamisen lisäksi:
- Käytä käsineitä puutarhatyön aikana
- Pese kädet ennen ruoan valmistamista ja syömistä
- Pese kädet, veitset ja leikkuulaudat huolellisesti raa’an lihan valmistuksen jälkeen
- Pese hedelmät ja vihannekset perusteellisesti, jotta kaikki mullan jäämät poistuvat. Myös elintarvikkeiden lämmittäminen yli 65 asteeseen tuhoaa loisen.
- Käytä käsineitä tyhjentäessäsi kissan hiekkalaatikoita, ja tyhjennä ne joka päivä. Pese ne päivittäin kuumalla vedellä. Olisi hyvä välttää käsittelemästä kissanhiekkaa kokonaan raskauden aikana, mikäli mahdollista.
- Älä syö raakaa tai kypsentämätöntä lihaa tai suolattua lihaa, kuten salamia tai parmankinkkua
- Älä syö pastöroimatonta maitoa tai siitä valmistettuja tuotteita
- Älä syö raakoja munia
- Älä koske tai käsittele tiineitä lampaita tai karitsoja
- Pese kädet lasten hiekkalaatikkoleikkien jälkeen.
Miten voin suojella kissaani toksoplasmoosilta?
Kissan suojeleminen toksoplasmoosilta voi myös auttaa suojaamaan sen omistajia. Joitain keinoja tähän on mm. kissan ruokkiminen raakaruoan (esim. raa’an lihan) sijaan kaupasta saatavilla kissan kuiva- tai märkäruoalla, ja pitämällä sisäkissat aina sisätiloissa, jotta ne eivät pääse metsästämään jyrsijöitä tai lintuja, joilla voi olla loistartunta.
On hyvin todennäköistä, että kissanomistaja on saanut jossain vaiheessa toksoplasmoositartunnan, jos hän on siivoillut kissan hiekkalaatikoita monen vuoden ajan. Siinä tapauksessa immuniteetti toksoplasmoosiin on jo muodostunut, eikä siihen voi sairastua uudelleen.
Lähteet:
- Parasites – Toxoplasmosis (Toxoplasma infection) – Centers for Disease Control and Prevention
- Toxoplasmosis: An Important Message for Cat Owners (PDF, 2017) – Centers for Disease Control and Prevention
- Toksoplasmoosi – Ruokavirasto
- Toksoplasmoosi – Duodecim Terveyskirjasto
- Toxoplasmosis – NHS
- Toxoplasmosis in Cats – Cornell University College of Veterinary Medicine
- Jokelainen, 2013. Wild and domestic animals as hosts of Toxoplasma gondii in Finland (academic dissertation) – https://helda.helsinki.fi/items/9794c9a8-a4fb-47e7-8631-68f131c2dca8
- Alanen A. Toksoplasma-, parvovirus- ja sytomegalovirus raskauden aikana. Duodecim-lehti 2010;126:159-66
- Saako kissanhiekasta toksoplasmoosin? – Duodecim Terveyskirjasto
- Artikkelin pääkuva: Yale Rosen, USA, CC BY-SA 2.0 , Wikimedia Commons
- Kuva: Kissa hiekkalaatikolla: MiNe, CC BY 2.0, Wikimedia Commons