Iberianilves (Lynx pardinus) on Etelä-Euroopan Iberian niemimaalta kotoisin oleva villikissalaji. Iberianilves on maailman uhanalaisin kissalaji, ja se oli 2000-luvun alussa sukupuuton partaalla, mikä johtui suurelta osin sen elinympäristöjen häviämisestä, liikenneonnettomuuksista ja sen tärkeimmän saaliseläimen, jäniksen, populaation jyrkästä vähenemisestä tautien vuoksi.
Iberianilves on ilveslajien joukossa ainutlaatuinen, sillä se on erittäin uhanalainen ja sen ruokavalio koostuu lähes yksinomaan kaneista. Iberian ilvestä on pyritty suojelemaan ja palauttamaan sen levinneisyysalueen entisiin osiin. Siinä on onnistuttu jonkin verran, ja populaatiot ovat hiljalleen alkaneet elpyä.
Kesäkuussa 2024 Maailman luonnonsuojeluliitto ilmoitti, että iberianilves ei ole enää “erittäin uhanalainen”, vaan sen luokitus on muutettu “vaarantuneeksi” onnistuneiden suojelutoimien seurauksena.
Iberianilveksen fyysiset ominaisuudet
Iberianilves on huomattavasti pienempi kuin euraasialainen lajitoverinsa, sillä urokset painavat keskimäärin noin 12,9 kg ja naaraat noin 9,4 kg. Niiden pituus on noin 85-110 cm, lukuun ottamatta niiden lyhyttä häntää, joka on tyypillisesti noin 12-30 cm pitkä.
Niillä on lyhyt, ruskehtavan värinen turkki, joka muuttuu talven aikana hieman pidemmäksi ja harmaammaksi. Joillakin yksilöillä voi olla tummia täpliä, mutta ne eivät ole yhtä selviä kuin muilla ilveslajeilla. Iberian ilveksen tunnusomaisimpia piirteitä ovat tupsukorvat ja kasvojen ympärillä oleva “parta”, joka on tällä lajilla selvempi kuin muilla ilveksillä.
Muiden ilvesten tavoin iberianilveksellä on suuret, laajalle levittäytyneet silmät, jotka soveltuvat erinomaisesti liikkeiden havaitsemiseen, ja sen yönäkö on erinomainen. Vahvat jalat ja terävät kynnet tekevät niistä ketteriä kiipeilijöitä ja erinomaisia metsästäjiä.
Elinympäristö ja levinneisyys
Historiallisesti iberianilvestä tavattiin koko Iberian niemimaalla. Kannat ovat kuitenkin pienentyneet ja pirstoutuneet huomattavasti, ja nykyään niitä tavataan lähinnä Andalusiassa ja Extremadurassa Espanjassa sekä Portugalin Alentejon ja Algarven alueilla.
Iberian ilvekset ovat vahvasti sidoksissa Välimeren alueen metsämaisemiin ja maquis-puuvaltaisiin tiheikköihin. Nämä ovat ympäristöjä, joissa on runsaasti jänispopulaatioita. Ne koostuvat avoimista niityistä, joihin sekoittuu tiheää pensaikkoa, jossa ilvekset voivat tehokkaasti väijyä saalistaan.
Käyttäytyminen, ruokavalio ja saalistaminen
Iberianilvekset ovat yksinäisiä olentoja, ja muiden ilveslajien tavoin ne pitävät yllä reviirejä, jotka ne merkitsevät hajullaan. Naaraiden reviirit voivat olla 5-20 neliökilometriä ja urosten jopa kaksinkertaiset saaliin saatavuudesta riippuen.
Iberian ilveksen ruokavaliota hallitsevat jänikset, jotka muodostavat yli 80 prosenttia sen ravinnosta. Tämä riippuvuus yhdestä saalistyypistä tekee niistä alttiita kanikantojen vaihteluille, joihin voivat vaikuttaa taudit, elinympäristön häviäminen ja muut tekijät.
Iberian ilves on taitava metsästäjä, ja se käyttää muiden suurten kissaeläinten tapaan väijymismenetelmiä. Ne ovat aktiivisimmillaan hämärän ja aamun aikaan, mikä tunnetaan nimellä pimeäaktiivisuus, mutta ne saattavat mukauttaa saalistusaikojaan saaliinsa tapojen mukaan. Kun jänikset ovat vähissä, ne voivat saalistaa myös pieniä sorkkaeläimiä, jyrsijöitä ja lintuja.
Lisääntyminen ja elinikä
Pennut vieroitetaan noin kahden kuukauden ikäisinä, mutta ne pysyvät emonsa kanssa ja oppivat elintärkeitä selviytymis- ja metsästystaitojaan noin kymmenen kuukauden ikään asti, jolloin ne alkavat perustaa omia reviirejään.
Iberianilves saavuttaa sukukypsyyden yhden ja kahden vuoden iässä. Niiden elinikä luonnossa on tyypillisesti noin kolmetoista vuotta, mutta joidenkin yksilöiden tiedetään elävän jopa kuusitoista vuotta. Vankeudessa ne voivat elää yli kaksikymmentä vuotta.
Nuorten iberianilveksien selviytyminen voi olla haastavaa, erityisesti niiden, jotka eivät ole vielä vallanneet omaa reviiriä. Sellaiset tekijät kuin sopivan elinympäristön saatavuus, muiden ilvesten aiheuttama kilpailu ja vakaa ravinnonlähde vaikuttavat niiden selviytymiseen ja elinikään.
Iberianilveksen uhanalaisuus
Kuten yllä mainittiin, iberianilves on tällä hetkellä IUCN:n listalla kategoriassa “vaarantunut”. 2000-luvun vaihteessa luonnossa oli jäljellä alle 100 yksilöä, mikä johti voimakkaisiin suojelutoimiin lajin pelastamiseksi sukupuuttoon kuolemiselta. Näihin ponnisteluihin on kuulunut elinympäristön säilyttäminen ja ennallistaminen, kanikannan hallinta ravinnon saatavuuden varmistamiseksi, tieaitaus onnettomuuksien estämiseksi sekä vankeudessa tapahtuva kasvatus ja uudelleenistutusohjelmat.
Vuoteen 2021 mennessä populaatio oli kasvanut yli 400 aikuiseen luonnonvaraiseen yksilöön, mikä on merkittävä parannus, mutta lajiin on kohdistunut edelleen lukuisia uhkia. Kaupunkien laajeneminen, infrastruktuurin kehittäminen ja taudeista johtuva kanikantojen väheneminen aiheuttavat edelleen merkittäviä haasteita iberianilveksen elpymiselle.
Jatkuvat suojelutoimet ovat ratkaisevan tärkeitä tämän ainutlaatuisen lajin säilymisen varmistamiseksi. Vaikka populaation lisääntyminen on merkki toivosta, iberianilveksen tulevaisuus on edelleen epävarma ja riippuvainen suuresti ihmisten johtamista suojelualoitteista.
Lähteet:
Big Cats Wild Cats – Iberian lynx (https://bigcatswildcats.com/iberian-lynx/)
International Society for Endangered Cats (ISEC) Canada – Iberian Lynx (https://wildcatconservation.org/wild-cats/eurasia/iberian-lynx/)
World Wildlife Fund – Bringing back the Iberian lynx (https://www.worldwildlife.org/stories/bringing-back-the-iberian-lynx)